Magneettikenttä



Maapalloa ympäröi magneettikentä, joka muistuttaa maapallon keskipisteeseen kuvitellun sauvamagneetin kenttää. Suomessa kentän voimakkuus on n. 51 000 nT (nanotesla). Magneettikenttä on vektorisuure, eli sen voimakkuuden lisäksi on myös tärkeää tietää sen suunta. Magneettikenttän standardimittauksissa määritetään sen komponentit maantieteelliseen pohjoiseen (X), itään (Y) ja alaspäin (Z). Suomessa peruskenttä osoittaa melkein kohtisuoraan alaspäin, joten Z-komponentti on huomattavasti suurempi kuin X- ja Y-komponentit.

Reaaliaikainen magnetometridata näyttää mitatut X-, Y-, ja Z-komponenttien suuruudet. Grammien vasemmassa reunassa on nanotesla-asteikko, josta voi päätellä kentässä esiintyvien häiriöiden voimakkuuden.

Yläilmakehässä, ionosfäärissä n. 100 km:n korkeudella, kulkee sähkövirtoja, jotka aiheuttavat Maan magneettikenttään jatkuvaa vaihtelua. Revontulijaksojen aikaan voimakkaimmat virrat kulkevat itä-länsisuunnassa, jolloin häiriöt näkyvät parhaiten magneettikentän X-komponentissa, joka tyypillisesti heikkenee (käyrä painuu alaspäin).

Sähkövirtojen suuruuden voi helposti arvioida, jos maan pinnalla mitattu vaihtelukenttä tunnetaan. Suuruusluokka-arviona voidaan esittää, että yhden nanoteslan vaihtelu vaatii 1000 ampeerin ionosfäärivirran. Tämä on jo erittäin suuri arvo, koska tavallisissa kotitalouslaitteissa kulkee muutaman ampeerin suuruisia virtoja. Lapissa revontulien aikaan mitataan tyypillisesti satojen nanoteslojen vaihteluita. Tällöin on siis esiintynyt satojen tuhansien ampeerien ionosfäärivirtoja. Suurimpien magneettisten myrskyjen aikana virta kasvaa jopa miljooniin ampeereihin kuten tapahtui 2003 lokakuun lopussa.



Reaaliaikaista magnetometridataa